26.11.2017

Liisan työmaa 2/3


Aloitin Alicen pannan teon jo hyvin ajoissa. Ostin kaupasta valmiin pannan ja päällystin siihen uuden kankaan. Ompelin kankaan käsin kiinni ja se oli yllättävän mukavaa. Pitsit ompelin myös käsin. Olin ajatellut lisää nauha ompeleiden piilottamiseksi, mutta jotenkin tykkäsin että ompelujälki näkyi. Näin jälkikäteen mietittynä, olisi pitänyt vahvistaa rusettia jotta se olisi pysyt paremmin pystyssä.

Tajusin hieman liian myöhään, että minun pitäisi kiinnittää panta kiinni peruukkiin. Esitykseni oli suht liikkuva ja ison kupin tippuessa minun päähäni, oli riski että panta kolahtaisi päästäni pois.
Päädyin kiinnittämään pannan upottamalla kaksi pinniä peruukistani läpi ankkuroimaan pannan paikoilleen. Olisin voinut tehdä hienomman ja pysyvämmän ratkaisun, mutta pinni vaihtoehdot olivat hyvin rajalliset.


Päädyin koristelemaan essun reunan pitsillä. Olin etsinyt muiden cossaajien versioo essusta ja jokaikisellä oli oma näkemys essusta. Joten minun näkemykseni oli pitsiapplikointi. En ollut ennen tehnyt näin suuritöistä käsinompelucossia, joten tulipahan paljon istuttua sängyllä katsomassa Netflixiä ja ommella koristeita kiinni. Tykkäsin todella paljon.

Olen hirveän tyytyväinen essukankaaseen. Ostin Tallinnasta kangasta, mutta se oli pakan loppu niin se ei olisi riittänyt essuun. Joten menin Eurokankaaseen etsimään samankaltaista kangasta. Eurokankaan myyjä oli aivan ihana ja ehdotti minun menevän ulos kangaspakan kanssa katsomaan, että sävy olisi tarpeeksi hyvä minun pitsitilkkuihin. Löysin tämän kankaan näytepakka nimellä, joten minulla ei ole mitään hajua mitä tämä kangas oikeasti on. Bi-stretch kangasta mitä luultavimmin? Hintaa oli vain 8e/m, joten tästä tulikin minun uusi lempparikangas cosseihin. Nätisti laskeutuvaa, ei mene ryppyyn, hieno tekstuuri ja halpa. En tiedä onko Suomessa kuinka suuri väriskaala, mutta ainakin Tallinnassa oli värejä laidasta laitaan.


Bloomersit piti olla suht nopeat tekeleet, mutta siinäkin meni päivä vahingossa niiden teossa. Tein hyvän ratkaisin töissä ja pyysin kesälomani vasta elokuulle, niin tein paljon cossia jo elokuussa valmiiksi. Alushame, panta ja alushousut tulivat ainakin valmiiksi kesälomani aikana.
Alushousut olivat poikkeuksellisesti puuvillasta, eikä samasta kankaasta kuin essu tai kaulus. Päädyin puuvillaan, koska se edes hieman hengittäisi paremmin kuin jokin sekoitekangas. Puuvilla on siitä ärsyttävää, että se menee helposti ryttyyn.

Vyötärörusetissa kesti hetki kauemmin, koska piti kaksi pitsiä ommella yhteen ja itse kankaaseen kiinni. Ja vuorittaa nauha. Tässä minun pitsi onnistui loppumaan, joten jouduin tilaamaan lisää eBaysta ja käydä Tallinnassa ostamassa kauppa tyhjäksi toisesta pitsistä. Onneksi molempia oli vielä, muuten olisin joutunut miettimään toista vaihtoehtoa. Käytin tähän cossiin kai seitsemää eri pitsiä.


 Iso teekuppi oli esityksen kohokohta, joten pitihän siihen hieman panostaa.
Sain lainaksi Niyarifalta ison jumppapallon, jonka päälle laitoin jätesäkin ja aloin paperimassailla kupin muotoa pallon päälle. Siinä meni parisen viikkoa, koska liimani loppuivat eikä lähikaupoissa myyty erikeepperiä. Yritin paperimassailla kupin mahdollisimman siististi, ettei olisi liikaa kuhmuja. Jäi siihen silti epätasaisuutta, mutta en halunut kuluttaa enempää aikaa kupin hiomiseen. Voisi sen kyllä jossain vaiheessa hiota, jotta voisi shoottailla sen kanssa joskus.


Koska Alicen reffit oli aika epämääräiset rintamuksesta, niin päädyin röyhelöläjään. Alunperin minun piti tehdä irtokaulus, joka puettaisiin erikseen. Mutta koin toimivan nappilistan rumaksi, niin teinkin niskaan hakasilla kiinnityksen ja ompelin koko kaulusläjän siniseen mekkoon kiinni. Ompelin vielä valmiin kauluksen nappilistaan ja pystykaulukseen helmiä tuomaan vielä lisäyksityiskohtia. Sakizoun designeissä on usein paljon yksityiskohtia ja helmiä, mutta Alice olikin hyvin hillitty.

Rintaneulapohjan tilasin eBaystä, kymmenen kappaletta maksoi ehkä euron ja siihen sisältyi metallinen pohja ja lasinen kansi. Yritin piirtää epämääräisen pupun pään, mutta näemmä se näyttää vähän Suomen maalta. Liimasin korun pikaliimalla pitsiin ja ompelin pitsin kiinni kaulukseen.


Peruukki oli työmaansa, koska olen hyvin huono peruukkien stailaaja. Mutta eipä mihinkään kehity, jos ei ikinä yritä jotain uutta. Halusin Alicen otsatukan hieman sisäänpäin kurvaavaksi, joten leikkasin ja suoristusraudalla käänsin latvat sisäänpäin. Lakkaa päälle paljon, että pysyy muodossa. Otsatukka olikin yllättävän helppo asia peruukissa. Kihartaminen taas ei. Kiharsin ensin paplareilla ja kuumalla vedellä, mutta paplarit tekivät aivan liian pientä ja tiheää kiharaa. Joten suoristin peruukin uudelleen. Kuitu oli jo hieman kärsinyt ensimmäisellä kiharruksella, joten Coscraftin liukas ihana peruukki muuttuikin jo ikävän karheaksi takkupesäksi. Kiharsin lopulta vanhalla kihartimella hyvin pieni osa kerrallaan. Minulla ei ole paljon kärsivällisyyttä esim. maalien kuivumiseen, joten kihartaminen osa kerrallaan oli haastavaa. Mutta olen iloinen, että jaksoin pinnistellä loppuun asti.

Meikkejä varten leikkasin osan kulmakarvastani pois (Kisoista neljä viikkoa ja edelleen kasvaa takaisin yhyy), koska se toi hieman pehmeämpää ilmettä itselleni.

Ja se oli siinä. Olen itse suht tyytyväinen pukuuni, ainahan toki voi tehdä paremmin. Oli todella mukava ja rentouttava projekti. Ompelupainoitteiset cossit ovat minulle helpompia, joten oli mukavaa olla maalaamata ja hiomatta mitään tässä cossissa. Avaimen toki olisin voinut tehdä itse, mutta tiesin minun taitojeni perusteella, että siitä tulisi äärimmäisen ruma ja pilaisi kokonaisuuden. Miksi tehdä huonoa, jos tietää jo etukäteen että valmiina olisi parempaa tarjolla?

 Kolmannessa blogipostauksessa vielä avaudun hieman kisoista. Tiedän että sitä on jo odoteltu, joten jaksakaa vielä hetki odottaa. o/

22.11.2017

Olipa kerran Liisa 1/3

Tarina huonosta läpästä, joka muuttui piiiikkiriikkisen liian vakavaksi.
Olin lupaillut Desuconin jälkeen itselleni, etten kisaa nyt hetkeen. Mutta sitten tuli SM-kisojen mainos eteen ja läpällä kysyin ääneen "lol pitäiskö hakee?". Olin saanut suuren inspiraation tehdä Sakizoun Alice ja skitti ideaakin löyty. Olin oikeastaan tähdännyt tällä vasta ensi kesän ECC karsintoihin.
Sakizou lähteenä ei ollut SM-kisojen säännöissä sallittu, mutta kysyin saisiko. Hakuajan loppuessa en ollut vieläkään saanut vastausta, joten hain läpällä kisaan mukaan. Ja pääsin sisään. No hupsista keikkaa.

Ensimmäinen versio.
Viimeinen versio.
Olin haaveillut jo suht pitkään esityksestä, jossa olisi satu ja tarinankertoja. Joten Sakizoun Alice oli siitä helppo, koska sillä ei periaatteessa ole omaa tarinaa. Sain itse kirjoittaa tarinan. Ja kirjoitinkin. En ole lahjakas kirjoittamaan, joten kirjoitus oli suurimmaksi osaksi kopioi-liitä Lewis Carrollin alkuperäisestä tarinasta. Innostuinkin vahingossa kirjoittamaan liian pitkän pätkän, joten sensuuri iski ja puolet lähti pois. Mutta se edelleen toimi.
En ole tarpeeksi itsevarma omasta äänestäni ja ärrävikani ahdisti, joten pyysin Niyarifaa puhumaan sen minun puolesta. Annoin Niyarifalle suht vapaat kädet äänensä puolesta, kunhan perinteinen tarinatäti tyyli pysyisi, niin kaikki kelpaa. Ääniraita tehtiin valmiiksi melkein kaksi kuukautta ennen kisoja, joten olen tästä hyvin ylpeä. Olinkin antanut itselleni muutaman deadlinen milloin 1. tarina on valmis 2. milloin puhe ja 3. milloin itse ääniraita on valmis, että voitaisiin harjoitella skittiä.
Niyarifa oli oikeasti aika elämänpelastaja tässä koko cossiprojektissa. Hän oli ääninäyttelijä, ohjaaja, assari, cossimamma, pikkukupin tekijä ja tilojen hankkija. Oli mukavaa, että sai purkaa kaikki stressit ja ongelmat (ja suolat) toiselle.

Bodyline kengät ennen ja jälkeen.
Mutta miksi Alice?
En oikeastaan tiedä tarkkaa syytä miksi valitsin juuri Alicen. Halusin jotain röyhelöistä ja pitsistä, joten Alice oli aika täydellinen niihin kriteereihin. Aloitin puvun teon materiaalien metsästyksessä. Etsin pitsejä jokapaikasta ja päädyinkin muutamaan eBay myyjään, jotka myivät aivan täydellistä pitsiä alushameeseeni ja pikkukoristeisiin. Kävin myös Tallinnassa hakemassa pitsiä. Jouduin käymään toisenkin kerran Tallinnassa, koska pitsini loppui kesken. Ostin sitten Karnaluksin tyhjäksi siitä pitsistä. Tilasin pukuun kolmea erikokoista helmeä eBaysta ja kengätkin tilasin sieltä myös. Kengät olivat Bodylinen kengät, jotka jostain syystä myytiin halvemmalla eBayssä ja eivät edes jääneet tulliin? Normaalisti minun Bodylinen tilauksen jäävät aina tulliin, mutta eBay tilaukset eivät koskaan.

Alushame oli tehty Eurokankaan valoverhosta ja eBay pitsistä. Olin tilannut eBaysta myös röyhelöpaininjalan, joka auttoi huomattavasti tämän alushameen teossa. Normaalisti röyhelöiden teko voi kestää pienen ikuisuuden, mutta tällä röyhelöpaininjalalla rypytys hoitui heti. Minulla kesti vain päivä tehdä puffi alushame. Lisäsin toisena päivänä siihen vielä muutaman kerroksen, eli alushameeni oli viisikerroksinen. Alushame koostui kolmesta suorasta kaitaleesta, jotka oli rypytetty koko matkaltaan, eli joka kerroksen röyhelö oli aiempaa pitempi. Koska en oikeastaan laskeskellut mitään mittoja hameen teossa, vyötärö oli kolminkertainen omaan vyötärööni. Rypytin vyötärön kankaat uudelleen ja ompelin kuminauhan kiristäen sitä koko matkalta, jotta se vihdoin sopisi minulle. Kaikki saumat saumuroin, koska valoverholla on paha tapa purkaantua helposti. Alla pieni alushame kuvaspämmi. 


Parasta valoverhoa!
Niin nätisti tekee röyhelöä oih.

1½ kerrosta hameessa.
Sama 1½ tasona.
Pieni osa pitsiä, minkä alushame söi.
Vyötärön leveys on lievästi leveä ": D"
Valmis hame.
Nuken päällä, ei niin puffi ilman jalkoja.

4.10.2017

Ohmykitty - piilarikauppa

Hei vautsi vau, eloa tännekkin.
Lupasin muutamalle kirjoittaa tilauskokemuksen itselle täysin uudesta piilarikaupasta, joten tässäpä tämä. Ei ole maksettu mainos eikä mitään muutakaan, ajattelin vain mainita että tämmöinenkin piilarikauppa on olemassa, jos muista "tutummista" kaupoista ei löydy semmoista mitä halajaa. Tai etsii vaihtoehtoista piilarikauppaa, jossa Paypal on hyväksytty maksutapa.

Kaupan IG

Alunperin löysin Instagramista kuvia tosi hienoista piilareista, jotka houkuttelivat minut heidän nettikauppaan asti. En ollut koskaan kuullut tästä nettikaupasta ennen, mutta halusin huvin vuoksi testaa mitä sieltä tulee.

Eli Ohmykitty4u on kaupan nimi. Aika erikoinen nimi, kun tottunut PinkyParadiseen ja Honeycoloriin.

Ihastuin siellä Carato merkkisiin piilareihin, joita ei näemmä muualla myydä kuin Ohmykittyssä. Kaupassa oli ilmaiset postikulut, jos tilasi yli 40$. Joten tilasin Carato Blue ja Carato Brown piilarit. En ole vielä "ruskeita" piilareita avannut paketista, mutta näyttää lupaavan keltaiselta mitä toivoinkin. Kahdista piilareista ei tullut ihan 40$ raja rikki, joten ostin muutaman hiuspinnin. Summaksi tuli euroissa noin 35e. Eli piilaripari maksoi noin 16e ja pinnit 3e.

Tilasin piilarit 3.9 ja piilarit postitettiin 8.9. Paketti saapui perille 20.9.
Sälän määrä
Piilarimainos
Paketti oli pakattu söpösti muoviin, jossa oli pieni Rilakkuma tarra.
Piilareiden joukosta löytyi ilmaislahjana vaaleanliilat korvakorut. Ilmaislahjasta ei ollut edes mainintaa nettisivuilla, tuli täysin yllätyksenä. Koska korviksissa ei ollut mitään mainintaa mitä ne on, niin en voi edes käyttää niitä.

Piilareiden mukana tuli vaikka mitä sälää. Paljon erilaisia mainoksia kaupan piilareista. Aika hauska listata piilarit, näki helposti mitä piilareita millekkin merkille kuului.


Olen tottunut, että piilarit tulevat pienissä lasisissa pulloissa, mutta nämä tulivatkin muoviläpysköissä. Asiallisesti pakattu silti, piti käyttää voimaa repiäkseen paketti auki.

Mutta niin itse piilareista!
Carato bluet olivat 15mm kun esim. Super Pinky bluet ovat 14,8mm. Eli Carato on hieman suurempi. Tämän takia halusinkin kokeilla näitä.

Silmissä tuntui todella mukavalta, ei ärsyttänyt tai kutittanut silmiä ollenkaan. Pitkän päivän jälkeen silmissä tuntui edelleen todella hyvältä.

Eli ihan hyvä piilarikauppa tuo ihmekauppa. Ei tuttu, mutta turvallinen. Paypalilla maksetaan, joka on muuten aika harvinaista nykyään piilarikaupoissa.